Meitsit olivat yhdessä raunioradalla ja aivan mahtava fiilis jäi.

Puitteet olivat aivan mahtaisat Vantaan Palveluskoirayhdistyksen radalla. Kaivoa, putkea, betonia, piiloja tsiljoonasti. Sadekin taukosi oivallisesti ja kerran kaivosta kavuttuani naureskelin että olinko montakin päivää kun aurinkokin oli jo taivaalle ilmaantunut.

Ronjan raunioreissu jäi hieman asteelle kun neito sai ruokansa juuri ennen pikahälytystä treeneistä. Kuka sitä nyt ilman palkkaa töitä tekisikään. Sinänsä myös itse analysoin että oma paikallaoloni vaikuttaa Ronjaan hyvinkin paljon, pehmeänä ja lukevana neitona Ronjan käytös muuttuu erilaiseksi kuin esim. aikaisemmalla kerralla Joppari-the-greatin käsittelyssä. Treeniä treeniä kaikenmoista vain.Oli kuitenkin mukavaa nähdä että Ronja oli suht. reippaana lambada-keinutuksineen morottamassa ihmisiä.

Mainoita oli seurata myös kokeneimpien koirien työskentelyä itse maalimiehenä ja muuten vain dallustellessa radalla. Tuli hieno olo että joku päivä Ronjastakin voisi tulla taitava raunioporo. Paikallaolijat ottivat myös noviisin (eli minut) aivan mahtavasti vastaan (Ronjahan on kasviksen mukana jo päässytkin kerran kokeilemaan makua makkararingistä). Itse kun koen etten varmasti halua tehdä virheen virhettä palkatessani jotenkin väärin tms. Mutta eihän tuo vaikeata ollut lainkaan kun ohjeet olivat hyvät aina kun piiloon runnouduin. Mahtavaa porukkaa ja herja lenteli niin että kotoisaksi oloni tunsin!

Jäi hyvä maku ja nälkä suuhun notta kyllä me vielä opitaan vaikka mitä!
Uutta putkeen vaan sanois rauniohauveli varmaan tähän.

Muutenkin neidin korvaelimiin kuulon palautuminen on tapahtunut näemmä melkein pysyvästi. Metsä/peltolenkeillämme on jo turvallinen ja iloinen olo kun uskallan ja luotan Ronjaan etteivät perävalot vilkahda heti mahdollisuuden tullessa. Neidon ja minun side on myös saanut uutta pontta kun aktiivisesti harjoitellaan perusasioita ja mm. uusin kikka on nakkien sylkeneminen tsingtsong. Myös oman iskän töiden teettäminen jumalaisen beef jerkeyn kera on tuottanut lisää pituutta ja malttia. On oikein suloista ja ihanaa huomata taas selkeästi kasvun paikan ylittyneen ja neidosta ilmaantuneen oikein toimiva ja rakastettava luomus. Jauhelipihvien ja munkkien syöminen on tietysti edelleen vallalla, mutta mitäs jätetään ihan Häntä Varten tasoille lojumaan moisia herkkuja. Mukavaa kesänjatkoa kullekin! Toivottaa Sihteeri