Mutsilla on pitkään ollut joku päähänpinttymä päästä näyttelemään mua semmoselle tädille kuin Marja Talvitie. Noh, Jörpän emäntähän toimeliaampana kuin omani kaiveli männä talvena tiedon että tämmösessä tapahtumassa kuin Lahden KV näyttely tämä täti kertoisi mielipiteensä lapinporokoirista. Eikä multa tietenkään kysytty yhtään mitään että haluanko MÄ mennä johokin juoksentelemaan yms.

Oonan emäntä kyllä aiheellisesti myöhemmin kysyi että käytiinkö me joku superpitkä lenkki alle tjn. NO EI KÄYTY.

Törkeesti vaan takakonttiin runtattiin porokoira. Tässä mä istun enkä muuta voi. Kunnes

PROIDI paino ylläripylläri suoraa täysillä kohti autoa päin! Veettiin ilopainit välittömästi lehdillä josta kiittelivät emännät että taas turkki o porokoirakunnossa.

Proidi kerto salaisuuden ettei sekään tienny mihkä ollaan taas menossa, mutta tiesi ettei me 1000 km:ia ajeta kun ei noilla akoilla ollut juuri mitään messissäkään.

Saavuttiin mutsin "kevyen" kaasujalan ja perus"ei meillä oo kiire mihinkään" rajoitusten noudattamisen vuoksi suht ajoissa mestoille jossa juma! Oonan emäntä oliki tullu paparazzeilemaan meikäläisiä. Ei siinä, mehän ollaan proidin kanssa jo vuoskausia haettu niitä H-nauhoja näyttelyistä. Pro-meininkiä. Mulla aktivoitui ihmismagneetti ja sain nautiskella jatkuvasti jonkun rapsutuksesta ja yritinkin viestiä aika monelle että "voitte vapaasti adoptoida minut ja viedä välittömästi kotiinne kiitos". 

(ainoa sisäkuva joka melkein onnistui, hyvä mutsi)

Jörppä alotti Rumpuloiden vuoron olemalla ERITTÄIN HYVÄ jota minä tietty jatkoin sisaren tavoin. Mun hampaat kaivettiin niin tarkasti että täti huomas multa puuttuvan yhen leegon. Muuten olin aikalailla hakatun ja piestyn oloinen kuten porokoiranartun kuuluukin vissiin. Arvostelun saa lukea näytelmäsivuilta kuulemma. Käpytettiin vielä kojuilla ihmettelemässä kunnes mutsi sai (taas) mahti-idean.

Pitää käyvä mäkihyppymontussa kuvaamassa koirat! Ne jotain pölisi Puijosta että onneks ei lähetty Kuopioon ajamaan kuitennikkaa. Tai missä se ny sitte olis. No sen jälkeen Jörpän emäntä sai vielä paremman idean ja meidät istutettiin tämmösen eteen.

Mitä hauskaa siinä sitten oli, en osaa sanoa. Lopputulema on se että mä nukuin oikein rattoisasti koko loppuillan. Mutsi haluaa vielä kertoa että oli erityisen onnellinen siitä että totesin alkumetreillä ärräämisen olevan turhaa kun hallissa oli joku tsiljoona + koiraa joten olin aivan kuulemma täydellinen taas. Mullehan se ei mikään uutinen olekaan se.

Kevättä rinnassa terveisin, Ronja Rumpula