Viimesestä ei-lumisesta tilanteesta on sitten päästy toiseen päähän. Alkaa oleen jopa meikäläisellä vähä rapee olo. Eilen kävi vielä niin hassusti että kun toi Mutsi tuli aikaisemmin töistä,veti toppahousunsa jalkaan  ja lähettiin pellonreunaa pitkin patikoimaan ni jumakekka, Äippä ja Täti paino toista laitaa. Ei paljoo tullu mieleen kuunnella Mutsin juttuja ku näky kaks mustaa toisella puolella peltoa.
Talsittiin sitten teholla vajaat pari tuntia. Mullollu yhtään kylymä ees, Mutsin naama tosin oli valkopunainen ku päästiin himaan.

Muuten ei uutta taivaankannen alla. Se uus sähisähi on aika jähis tyyppi, sitä pitää vähä varoa. Sillä on selkeesti joku ongelma mun säihkyvää persoonaa kohtaan joten oon alkanu sitten vinkumaan sille sovittelevasti jos se sattuu eteen talsimaan. Yleisesti ollaan sovittu että väistellään toisiimme. Olin aika helvetes vihanen tossa yks kerta ku se meni MUN sänkyyn (eli Mutsin ja sen äijän) nukkumaan. Jouduin piipahtaan hetken lattiallakin vähän valittelemassa tapahtunutta.
Yks päivä aattelin että tsekkaan mitä ne sähisähit duunaa ruokapöydällä. Mutsin ääni nous aika korkeelle siin kohtaa. Kumma homma.

Toinen juttu mitä tos yks pvä saatiin hommailla oli se että Mutsi heitti mut sen rähisevän kulkuneuvon takakonttiin, tai no, mä ihan itte itseasiassa hyppäsin sinne joka aiheutti jonkun tunnepurkauksen Mutsissa ja se meni ihan koomamaiseen löllöttelytilaan. No enikeis, siis sinne taakse ku olin hypänny niin kohta sinne paino joku ihan uus tyyppi. Oli kuulemma Risto!
No koska me porot ollaan lungei tyyppei niin istuskeltiin sitten Riston kanssa takakontissa ihan nätisti ja tuijotettiin toisiimme sentin päästä silmiin ku aikuiset koirat konsanaan.
Lopulta sit ilman jojokuolaa parkattiin johonkin puiston reunaan ja tiettyki Jörppä oli paikalla. Joku noit kaksjalkasii sit vaivas koska ei lainkaan saatu tappaa toisiamme. Tylysti vaan piti hillua Mutsin kanssa tunti ja kattoo sitä silmiin vaikka nakki oli ihan vääräs paikassa, ei lainkaan silmien kohalla yms.
Pakkasraja kuulemma estää tällä hetkellä et pääsee taas sinne tuijotteleen. Mut mä saan kuulemma oman lelun puistoreissulle sit ku seuraavan kerran.
No mutta seuraavaks sitten onkin jo kohta pentutreffit. Vähänkö jo jännää kuin paljon esim. Topi on kasvanu!
Vedän kaikkii köniin kuitenkin. Siijuu möröt!